29. maaliskuuta 2019

maaliskuisia hetkiä ja kirjoitusten jälkeisiä fiiliksiä

// testaan uusia kahviloita, tässä oli vuorossa Lasipalatsin Cafe Java //

// keväinen ilta-aurinko // joskus paistaa myös päivisin //

// käytiin mummolla ja vaarilla broidin kanssa // Hotel Kämp //

Pitkästä aikaa moi! Lukuisien esseiden ja analyysien jälkeen blogitekstin tuottaminen tuntuu jokseenkin haastavalta. En oikeen tiedä, mistä alottaisin. Ulkona paistaa aurinko, taivas on osittain sininen, osittain valkoinen, ja lämpöasteita on yli kymmenen. Söin äsken läheisestä ravintolasta hakemaani kiinalaista ruokaa ja nyt aion keittää kahvia. Ekaa kertaa tällä viikolla mun ei tarvitse olla juoksemassa stadia päästä päähän erilaisissa tapaamisissa.

Luulin taas erittäin naiivisti, että ylppäreiden päättyminen tarkottaisi vapaa-ajan lisääntymistä. Ei muuten varmasti tarkoita, ainakaan mun kohdalla. Mulla alkoi autokoulu tällä viikolla, joten oon rampannut teoriatunneilla ja tehnyt tehtäviä himassa. Sain myös töitä, joten mun on pitänyt suorittaa siihen liittyen nettikursseja. Lisäksi oon viettänyt niin paljon aikaa kavereiden kanssa, ettei sellaselle omalle ajalle himassa ole jäänyt kuin yksittäisiä hetkiä. Oon siis erittäin kiitollinen, että saan nyt vaan tuijottaa näyttöä silmät ristissä ja ryystää kahvia.

En muuten varmaan ole ainoa, joka suhtautuu rahan käyttämiseen huomattavasti rennommin aina keväisin. Eilenkin ostin peräti viidelläkymmenellä eurolla asioita Plantagenista. Jollekin tää varmaan kuulostaa ihan normipäivältä, mutta mä oon tavallisesti ihan supertarkka siitä, mihin rahani sijoitan. Joten vaikka Matti ei virallisesti kukkarossa olekaan, niin oon nyt naurettavan ahdistunut siitä, että mun pitäisi ostaa vielä yhdet kengätkin... Sentään sain töitä, muuten hyppisin varmaan seinille.

Kulttuuria! Areenasta löytyy tanskalainen jännityssarja nimeltään Soturi, jonka pääosaa näyttelee yksi mun lempinäyttelijöistä, Dar Salim. Lisäksi siellä on nyt nähtävillä Tom of Finland, jos sen missasi sillon pari vuotta sitten tai haluaa vaikka katella uudestaan.

Miten teillä meni kirjotukset? Ja mitä suunnitelmia teillä on keväälle ja kesälle?

10. maaliskuuta 2019

valmistuvan elämää, ei sen enempää








Pikkuhiljaa alkaa varmistua se, että mä ihan oikeasti valmistun – ja mä ihan oikeasti joudun myös kirjoittamaan aineita tänä keväänä... Kysyin eilen mummilta serkkujeni osoitteita yo-kutsuihin, oon sopinut yo-kuvista valokuvaajan kanssa, laittanut ostoslistalle ruoka-aineita mun ylppärieväitä varten ja todennut, että enää kaksi yötä ja sitten on ensimmäinen osa äidinkielen kirjoituksista. Tän kaiken sähläämisen keskellä oon myös tilannut itelleni uuden passin ja henkkarit, valmistautunut autokouluun ilmoittautumiseen (eli todennut, että se pitäisi tehdä ihan kohta) ja hakenut töitä. Ja tietty odotellut tasan kuukauden päästä olevaa tatuointiaikaa. Niin, ja stressannut siitä, ettei mulla ole mekkoa, kenkiä tai edes lakkia vielä. 

Jossain välissä eli eilen seikkailin kaverini kanssa pitkin Helsinkiä, ostin jumalauta keittiövaa'an (olo on kuin aikuisella nyt) ja kävin testaamassa Brooklyn Cafén. Muina hetkinä oon ahdistuneesti kerrannut biologiaa ja treenannut salilla paetakseni jatkuvaa stressiä. Yhyy, on se abin elämä niin tuhottoman tuskaista ja vaikeaa. Tuhat asiaa pitäisi muistaa ja tehdä. 

Tänä aamuna päädyin selaamaan Lightroomin kuvia ja totesin, etten ollut julkaissut läheskään kaikkia niistä, joita olin joskus ajatellut jakaa. Siispä tässä postauksessa on hyvin riekaleisesti ruutuja kuluneelta vuodelta. Näitä on jotenkin lohdullista katsella, kun ajat on olleet varsin huolettomat vielä hetki sitten. Kaipaan ihan tajuttomasti kesää ja Pohjanmaata, ja vannon että juoksen sinne niin pian kuin voin. 

Jos jotain kiinnostaa hyvä ruotsinkielinen sarja, niin Areenasta löytyy sellainen kuin Päivät joina kukat kukkivat. Se on toivottoman surullinen, joten ihan en elämäni onnellisimpana päivänä sitä katsoisi, mutta toiseksi onnellisimpana voisin hyvinkin. Erityisesti ruotsin kirjottavat saa tosta hyvää kuunteluharkkaa!

PS. Onnea kirjotuksiin, eiköhän me selvitä!

3. maaliskuuta 2019

yhteinen kuuden vuoden taival loppui, ja niin loppui kevätkin





Suomalaiset tuntuu olevan aivan yhtä loukkaantuneita takatalvesta joka vuosi. Aina aluksi fiilistellään viiden asteen plussia ja viedään talvitakki kellariin. Viikon päästä huokaillaan kuitenkin dramaattisesti, kun miinusta on melkein tuplat edellisen viikon plussiin verrattuna. Surullisina palataan kellariin hakemaan se takki, mutta ollaan kuitenkin sen verran uhkarohkeita, ettei enää käytetä Bepanthenia joka yö. Ja sehän kostautuu uudelleen auenneina suupielinä heti seuraavana aamuna. Arvatkaa kuka suomalainen kuuluu myös tähän dramaattisen yllättyneeseen väestöryhmään? 

Käytännössä enää kahdeksan päivää ensimmäisiin ylppäreihin, joten oon hyvillä mielin ollut valokuvaamatta yhtään mitään. Toisaalta tää oon kyllä minä ihan aina – innostun kuvaamaan lähinnä Pohjanmaalla. Yritän tsempata, mutta en todellakaan vielä tähän aikaan vuodesta. Aikaa kuluttaakseni latasin tän filmikuvia imitoivan sovelluksen nimeltä HUJI, joka oli joku juttu joskus kesällä. Halusin testata jotain uutta ja helppoa, ja ehkä nää jollain tapaa eroaa ihan normaaleista puhelinkuvista. Epäaidot filmikuvat jakaa kyllä ihan pirusti mielipiteitä. Mua itteäni ei erityisesti kiinnosta, etenkin kun kuvaan myös ihan aidolle filmille. Jos joku haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin, menköön.

Mun vanhin kasvi, kaktus nimeltään Hipsu, heitti veivinsä eilen. Se oli valitettavasti mädäntynyt, joten meidän yhteinen kuuden vuoden taival loppui... Myös toi varjoviikuna enteilee pahoja asioita: suihkutin sitä talvella liian vähän, joten se loukkaantui ja tiputti kaikki lehtensä. Sormet ja sydän ristiin, että se alkaa kasvattamaan jotain uutta tässä kevään aikana. On nimittäin ihan mielettömän surullisen näköinen ilmestys täällä. Peikonlehti ja tyräkki puolestaan kukoistavat, keväälle ja auringolle kiitos siitä!

Leivoin tänään laskiaissunnuntain kunniaksi laskiaispullia. Ja oli muuten ensimmäiset täysin itse duunaamani pullat. Hyvä minä siis, koska olihan noi hyviä! Mun mielestä ei ole muuten melkein mitään niin pelottavan näköistä, kun toi kulhon reunoilta irtoava taikina. Joku siinä vaan ällöttää, joten olihan mun pakko ottaa siitä kuva ja laittaa se vielä tänne... Sanokaa please, etten ole ainoa!