3. heinäkuuta 2018

sateisten kesäiltojen aatelinen




Elän sateisille kesäilloille: niille hajuille, äänille ja näkymille. Sille tunteelle, jota en voi väistää, ja joka tekee jokaisesta hellepäivästä elämisen arvoisen. Sille mielentilalle, jota en osaa kuvailla, mutta jonka tunnen niin vahvana mielessäni. Jos osaisin piirtää, piirtäisin sen.

Teen leipää, iltapalaa, kello on yksitoista. Taivas on kaunis, aivan horisontin alarajassa on tummansinistä, loppu on yhtä harmaata pilvimassaa. Naapuritaloni ovat malliesimerkkejä saturaation, kontrastin ja punaisen sävyn läträämisestä. Lokit lentävät taivaalla, ne puhuvat. Eivät minulle, mutta toisilleen. Auto ajaa märällä asfaltilla. Märällä asfaltilla, joka on vasta pari viikkoa taaksepäin vaihdettu uuteen. Haistan sateen, tummat pilvet ja lähestyvän ukkosen. Toisinaan pisarat lentävät päälleni. Tärisen.

Välähtää, kun kirjoitan. Pitkän ajan päästä jyrisee, jyrisee pitkään. Ajoittain jyrinä lakkaa, palaa takaisin, lakkaa, palaa takaisin. Samalla sadepisarat paiskautuvat ikkunaani, valuvat sitä pitkin alas ja tippuvat taas toisaalle. Tulee pitkä hiljaisuus. Avaan sälekaihtimet. Kaikkialla on pelkkää mustaa, vain katulampun lämmin oranssi valaisee maisemaa. Näyttää enemmän jouluaaton illalta kuin kesäyöltä, naapureidenkaan taloissa ei ole valoja. Joku ulkona näkee minut, mutta minä en häntä.

Ps. Meikä lähtee maanantaina Pohjanmaalle, palataan ensi kerran elokuussa! (ellen päädy postaamaan lauantaina)

2 kommenttia:

  1. Huhhu - niin upeita kuvia jälleen kerran! ♥ Mä oon jotenkin välttänyt ukkoset tässä reissatessa, mikä ei kyllä haittaa mua yhtään. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanni! <3 Hahah, mä yritän just suunnata sinne, missä vois ukkostaa :D

      Poista

© Kuvat ja tekstit ovat täysin omaa käsialaani, ellen toisin mainitse. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani.
© Taustakuva on Dinpatternilta.