6. elokuuta 2017

on tullut aika päästää irti











Mutta ehei, ei sentään blogista. Vaan mökkeilystä. Enkä varmasti jää kaipaamaan mitään pienintäkään yksityiskohtaa siinä muutaman neliön huoneessani. En verhotonta ikkunaa, huoneeseen kajastavaa aamuaurinkoa, lintujen viserrystä iltaisin. En mitään. Koska minut on yksinkertaisesti luotu nukkumaan huoneessa, johon kuuluu satojen ohi ajavien autojen äänet.

Pääsen taas antamaan teille sarjasuosituksen, nimittäin oon tutustunu sellaseen kuin The Bletchley Circle. Kausia yhteensä kaksi ja jaksoja seitsemän, eikä enempää ilmeisesti tuoteta. Viimeisille lomapäiville siis jotain tekemistä. Katoin sen ite kahessa päivässä ja voin sanoa, että oli ihan tajuttoman kova. Löytyy Netflixistä ja myös Yle Areena näyttää sitä nyt kerran viikossa.

Ja on muuten ihan pakko vannoa tänne, teille ja itselleni, että lupaan panostaa matikkaan ja eritoten historiaan sekä ruotsiin ja terveystietoon ja biologiaan sekä myös ehkä hieman enemmän englantiin. Voidaan sitten ensimmäisen jakson koeviikon jälkeen katsoa, miten osa toteutui ja miten osa jäi pahasti toteutumatta. Voitte myös jakaa parhaimmat opiskeluvinkkinne matikan saralla, tuntuu aina että onnistun tunneilla ja himassa, mutta kokeessa aivot on kuin litran jääkahvin juomisen jälkeen. Eivät toimi siis. Ja se näkyy numeroissa.

22 kommenttia:

  1. Vautsi, jälleen kerran upeita kuvia. Tykkään etenkin noista vesipisarakuvista, niin kauniita!

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Jestas miten upeita kuvia taas jälleen kerran! ♥

    http://misslittlemarie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Niin kauniita kuvia etten kestä!

    https://insomniacmoon.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Pitääpäs käydä tsekkaamassa tuo sarja Netflixistä, koska oon ettinyt jotain hyvää sarjaa katsottavaksi. Tosi kauniita kuvia! :)

    http://sofiaidaannneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Vitsi miten siistin värinen toi perhonen!!

    Katja Johanna

    VastaaPoista
  6. Vau miten upeita kuvia! :o

    https://reetttaeveliina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Tosi upeita kuvia! Matikka on kyllä siitä paha aine, että kokeessa aivot todellakin jäätyy ihan kunnolla. Jos teette kokeet sähköisesti, niin itsellä ainakin auttaa se, että suunnittelen laskuja eka suttupaperille ennen koneella kirjoittamista. Aivot toimii ainakin itellä paremmin käsin tehdessä!

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Sini! <3 Meillä tehään koneet aina paperille, mutta kokeilen tota ehdottomasti, jos jonain päivänä tulee mahdollisuus. :-)

      Poista
  8. Aivan upeita kuvia, lempparini ehdottomasti kuva perhosesta! *kauheasti sydämiä*
    janeandkoalas.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Tosi hyviä kuvia! Ihanat nuo lampaat *-*

    http://heiidiss.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. ♥♥♥ ihana postaus, taas kerran (tuleeko sulta ees mitään muuta kuin ihania postauksia?) Tuli jotenkin lämmin fiilis tästä postauksesta ja sehän kelpaa paremmin kuin hyvin ainakin ätllaisena päivänä, kun vettä sataa kuin saavista kaatamalla. (Toi kuvissa oleva lammas on ehkä söpöin eläin ikinä mitä oon nähny!)

    Written by Neea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääh, Neea kiitos niin mielettömästi !! <3 Tooodella kiva kuulla!

      Poista
  11. aivan mielettömän upeita kuvia! :)

    https://elmiiran.blogspot.fi/

    VastaaPoista

© Kuvat ja tekstit ovat täysin omaa käsialaani, ellen toisin mainitse. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani.