5/24/2017

ja tuulessa huojuvat männyt tahtovat soittaa nimeäsi teräskielisin oksin

On yksi asia, jota mulle ei kerrottu lukioon mennessäni. Kesäloman alku ei tunnu enää samalta kuin peruskoulussa. Siinä missä peruskoulussa opiskelu lopetetaan kaksi tai kolme viikkoa ennen kevätjuhlia, lukiossa sä teet koetta viimeisenä koulupäivänä. Tai ainakin mä tulen tekemään. Ei vaan tunnu kesältä, vaikka mulla on kuuma t-paidassa ja vaikka ulkona tuoksuu leikattu nurmi. Ei tunnu, koska oon tänäänkin käyttänyt pari tuntia lukemiseen.

Luin viime viikolla maailman kauneimman runon. En oo koskaan ymmärtänyt runoutta, koska en osaa lukea sitä. En tajua tahtia, metaforia, vertauskuvia, mitään. Mutta tähän mä rakastuin, en edes tiedä miksi. Pablo Nerudan Minä rakastan sinua tässä (Näin ihminen vastaa, 1964, suom. Matti Rossi). Jumalauta mikä runo! Etsikää se käsiinne, lukekaa, lukekaa monta kertaa uudestaan ja tulkaa toteamaan mulle, että se on kaunis. 

Ja pakko muuten hehkuttaa, mä pääsen kattomaan Haloo Helsinkiä joulukuussa! Ja mun tilaama 30 Seconds To Mars bändipaitakin tuli! Ja mä kävin kampaajalla ja nyt mulla on hitosti lyhyemmät, mutta kivat hiukset (ylempi kuva ei liity)! Ja nyt mä tästä lähdenkin... suihkuun!

5/14/2017

I feel good, I knew that I would, now






Iiik, hyvää kevättä ihmiset!
Kukat kukkii, silmut puskee oksista, linnut laulaa toistensa päälle ja mä vaeltelen ympäriinsä kamera kädessä. Myös mehiläiset on alottaneet ihmisten säikyttelyn (tai sit oon vaan ainoa sydämenpysähdyksiä saava) ja muurahaiset jaloissa kiipeilyn. Fiilikset on mitä mahtavimmat, tyypillinen kevät-into-kuume on tarttunut myös meikäläiseen.

En tosiaankaan tiedä, pitäisikö iloita, stressata vai panikoida koulujen lähestyvää loppua. Deadlinet taas kivasti niskassa, koeviikko alkaa ja mun tekee vaan mieli käyttää jokainen päivän minuutti ulkona. Saattaa olla, että mun lukeminen jää vähän taka-alalle ja kamera tulee aktiivisempaan käyttöön.

Ens viikosta tulee todella mielenkiintonen. Saa nähä, pääsenkö käymään kaikki tunteet läpi. Tällä hetkellä lähinnä itkettää onnesta.

5/01/2017

minä taivun voimasta aaltojen





Oon ollut ihan tajuttomassa rotkossa jo melkeen kuukauden. Tekstiä ei synny. Ei blogiin, ei kouluhommia varten. Deadline ois keskiviikkona. Ylihuomenna. Käytännössähän se meinaa sitä, että huomenna pitäisi saada teksti valmiiksi. Kauniisti kirjoitettuna ja tulostettuna. Fonttikoko 12, riviväli puoltoista ja fontti mieluusti joku selkeä. Kuka edes kirjoittaa aineita ja analyyseja epäselvillä kaunokirjaimilla? Siis oikeasti. 

Aaaaargh. Ahdistaa. Tästäkään ei nyt tule yhtään mitään.
Ainakin olen terve, vihdoin. * kop kop kop *

Olin kipeä tasan viikon. Huimasi ja särki, vitutti, väsytti ja vitutti pikkusen lisää. Kaikki päivät toisti samaa kaavaa, a b c d e f, ehkä kohta g oli myös mukana. Hoipertelin bussipysäkiltä ulko-ovelle ja huokaisin varmaan ihan joka kerta. Tasapainoelin turmeltuneena. Rasti ruutuun, ruokaa ja nukkumaan. Aamulla heräsin. Kurkku edelleen kipeä, nenä tukossa ja suu kuiva. Minäkö muka parantuisin? Juu juu, kaikkea ei voi saada, mitä haluaa.

No nyt olen taas tässä. Nykyhetkessä. Taisi kummasti auttaa tämä jatkuva vuodattaminen. Kirjoita minuutti putkeen ilman taukoja ja sitä rataa. Toimi. Kerrankin. Tunteiden käsittelyn analysoiminen ei silti onnistu, kuka perkele teki näistä äikän tehtävistä näin vaikeita?

Anuway, hyvää vappua!