3. syyskuuta 2016

all around me are familiar faces

Parissa viikossa on jo tullut selätettyä parituhatta porrasta ja kuunneltua todella lahjakkaita muusikoita. Tehtyä lähes sata tehtävää matikkaa, tuhlattua rahaa erityisesti karjalanpiirakoihin ja pilattua sormenpäät liian vahvalla saippualla. Tuskailtua ajan riittämättömyyttä. Iltapäivät on mennyt tehtäviä ratkomalla ja syömällä, erakoitumiseen aika on ollut rajallinen. Kahdeksasta neljään koulupäivät eivät tunnu enää yhtään missään, paitsi niinä päivinä, kun opo on tungettu viimeiseksi tunniksi. Ainoat vapaat hetkeni iltapäivänä sijoittuvat perjantaille. 10 minuuttia yksin, ihan vain omien ajatusten ja musiikin kanssa. 

Sabatonin uusi levy iski itsensä ulos, viimeinkin. Onhan siitäkin jo nyt muutama viikko aikaa, mutta hehkuttaa ei voi liikaa, kun on kyse yhdestä lempibändistä. Jared Letoa tuli seurattua valkokankaalta, joskin ei sitä viittätoista minuuttia pidempään. Mutta pienistä hetkistä pitää nauttia, koska olihan se Jared nyt ihan hiton komea. Onnistuin myös hymyilemään vaivaantuneesti koulukuvissa. Nyt vain odottelen niiden saapumista nettiin, niin "vaivaantuneen hymyn" syvempi olemus tulee selville. Jospa ne kuvat olisi tänä vuonna onnistuneet?

Päivät pelastanut coveri: Cui Tianqi - Mad World

32 kommenttia:

  1. Upea kuva ja ihanan persoonallisesti kirjoittettu teksti, itsekkin tykkään sabatonista!

    VastaaPoista
  2. En voi tarpeeks hehkuttaa sitä, että rakastan sun kirjoitustyyliä! <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan taianomainen tuo kuva! <3

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Todella hienosti suunniteltu postaus! Erityisesti ihastuin Tohon kuvaaa!!!

    www.believemydestiny.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus! Tykkään myös sun blogin ulkoasusta ihan sikana :)

    www.iinaemiliasd.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Rakastan sun kirjoitustyyliä! Voin samaistua tähän postaukseen ja kiittää maailmaa siitä etten ole itse enää koulussa, haha! :D

    VastaaPoista
  7. Heh, itsekkin muistan hyvin noi koulukuvaus tilanteet. Harvoin ne omalla kohalla kovin onnistuneesti tulivat ulos, mutta toivotaan, että sulla on parempi "tuuri".

    VastaaPoista
  8. Ihana blogi sulla! Päädyin tänne puolivahingossa mut onneksi päädyin :D Ihanaa löytää omannäköisiä blogeja ja mä tykkään sun kirjoitustyylistä ihan hurjan paljon!

    VastaaPoista
  9. Vitsit, kirjotat tosi kivasti ja aivan ihana toi kuva!:)

    http://elli-amanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Mä niin samaistun tuohon tehtävien paljouteen! Tuntuu ettei aika riitä kellossa :D

    http://elmiiran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Tää oli jälleen tosi kiva postaus! Oot hyvä kirjoittamaan :) Ja toivotaan tosiaan et tänä vuonna koulukuvatkin onnistu (vaikka niillä valokuvaajilla onkin joku maaginen kyky saada kaikki kuvat epäonnistumaan...)

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! Toivotaan, tänäkin vuonna se kuvaaja pisti mut joihinkin ihmeellisiin asentoihin, jotka ei ollut mun tyylisiä yhtään... :D

      Poista
  12. Sä nyt vaan kirjoitat niin upeasti, ei sitä voi tarpeeksi hehkuttaa. Tavallaan salaperäisesti, tavallaan selkeästi ja mietteliäästi. Vau. Tekisi mieli ehkä kiittää, että pidät tätä blogia? En tiedä.

    www.pirstaloitunut.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, apua Maria, suuret kiitokset! Pelastit mun päivän <3

      Poista
  13. Mä kyllä tykkään tosi kovasti sun tavasta kirjoittaa, sun postauksia on aina todella ihana lukea! :) Ihan mieletön tunnelma muuten tuossa kuvassa! <3

    VastaaPoista
  14. Nätti kuva! Ei juuri ite tullut kuvattua niiku ennen aina kamera kädessä, pitäs vaikka käyä joskus testikuvailemassa ja tehä postausta vaikka sen perusteella!


    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla kanssa jäänyt vähän vähemmälle näin koulun alettua...

      Poista

© Kuvat ja tekstit ovat täysin omaa käsialaani, ellen toisin mainitse. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani.