14. heinäkuuta 2016

2 + 1 viikkoa poissa kaupungista





Ekat kaksi viikkoa oli tän kesän parasta aikaa. Lomaa. Kaikki kuvatkin oon ottanut siltä ajalta. Olin taas vaihteeksi siellä, missä mun juuret on. Missä on mun paras kaveri (kuvassa 4), sukulaisia ja tolkuttomasti pitkä- ja lyhytkarvaisia eläimiä. Sain taas käydä lypsämässä ja silittelemässä pari päivää sitten syntyneitä kissanpentuja, vierailemassa kotieläinpuistossa nelivuotisen perinteen mukaan ja tsekkaamassa Tankarin upeita maisemia. Toteutin myös Emman kanssa yhden pitkäaikaisista haaveistani: mansikoiden dippaamisen sulaan suklaaseen. Olin onnellinen, kun kuulin parhaan kaverini äänen, lehmien ammumisen ja kissojen maukumisen. Kun kuulin ääniä, joita saan kuulla vain kahdesti vuodessa.

Kolmas viikko meni odotettua nopeammin ja kivuttomammin. Huono netti tosin lyhensi ikävuosia ja nosti ärtymyksen tasoa ylöspäin. Katsomo kun ei ole koskaan ollut niin mukava, että jaksaisi säilyttää sarjan x muutamaa edellistä jaksoa katsottavana. Viimeinen viikko sisälsi kirjahyllyn siirtämistä stadista mökille, useita perhosia, litroittain mansikoita ja jalkojen ruskettamista mustien farkkujen läpi. En suosittele, toimivuus oli 0/5 ja jano oli suuri tuntien kärventymisen jälkeen.

30 kommenttia:

  1. Wau mitä kuvia! ♥ Tosi esteettisiä ja varsinkin tuo majakka kuva on aivan ihana. Kuvista oikein huokuu sellainen tyyneys ja rauhallisuus, mikä vaatii aika paljon saadakseen sellaisen valokuviinsa. Ja kuten aikasemminkin olen sulle tokaissut niin kirjoitat erittäin hyvin ja sujuvasti :)

    https://misslittlemarie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania maisemia! :o Minäkin tykkään käydä katsomassa kaikenlaisia eläimiä, mutta nyt sekin on jäänyt vähäiseksi valitettavasti. Nam mansikoita ja suklaata.. harmi ettei niistä ole kuvaa :D

    http://rauniamanda.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noi maisemat oli tajuttoman hienot! Jotenkaan ei siinä vaiheessa tullut mieleen ottaa kuvaa. Saattoi toki johtua myös siitä, että heti kun ne oli viety näkyville niin puolet oli jo syöty :D

      Poista
  3. Tosi hienoja kuvia! Minullakin kesäkuu oli se mukavampi kuukausi, kun vielä tärkeä ystävä asui samalla paikkakunnalla :) Tosin ainakin täälläpäin helleaalto on juuri nyt päällä, joten en valita :D Hyvää kesän jatkoa sulle! :3

    http://tavoiteenion.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helleaalto on myös täällä (jos 20°C lasketaan helteeksi tässä tapauksessa) ja mun puolesta se sais lähteä suoraan sinne mistä tulikin :D

      Poista
  4. Tosi upeita kuvia! Aaaws toi kisu on söpö :) Mäkin hengailin lähes kuukauden kotikotona ja oli tosi mukavaa. :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. tosi ihania kuvia! Oonki ollu sun lukija jo vähän aikaan! Sun blogi on yks mun lemppareista <3!

    https://saraleinonen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Tykkään tosi paljon noista kuvista, ihan sairaan upeita! Luen varmaan tätä blogia useemminkin!

    https://cheerlikeapro.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. ihania kuvia! Sinä ja kaveris ootte tosi kauniita :)

    http://elmiiran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Niin upeita kuvia, värikkäitä ja selviä. Rakastan tätä ulkoasua muuten, sekä sun hiuksia. Kiharat on ihanuutta! Naurahdin tämän postauksen viimeiselle lauseelle, ihanaa kun laitat hieman huumoria mukaan teksteihin. :-)

    VastaaPoista
  9. Tosi ihania kuvia! :) Sulla on tosi kiva kirjotustyyli muuten!

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia, jälleen kerran! varsinkin tuo ensimmäinen, missä vene on :)

    https://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Tosi upeita kuvia ja oot todella kaunis!:)

    VastaaPoista
  12. Kivoja kuvia, helppolukuista tekstiä ja muutenki selkee blogi!

    VastaaPoista
  13. Jäin lukijaks ! Kiinnostavaa tekstiä ja aivan ihania kuvia :-)

    http://hutsukka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Hirmuisen nättejä kuvia sulla :-)
    http://www.lily.fi/blogit/essiel

    VastaaPoista

© Kuvat ja tekstit ovat täysin omaa käsialaani, ellen toisin mainitse. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani.