16. kesäkuuta 2016

when life gives you lemons, deal with them



Kesäloma alkoi mökkireissulla. Sorsan poikasilla, jotka juoksivat Jeesusmaisesti veden päällä ja yrittivät kiipeillä kivillä. Liukastuivat ja tippuivat veteen heikosti piipittäen. Uudella, hyvällä telkkarisarjalla nimeltä The Musketeers. Kärsimättömyydellä ja ahdistuksella. Yhdellä hirveimmistä viikonlopuista, kun Christina Grimmie kuoli. Tämä kaunis ja minua vuosia inspiroinut nainen asteli toiseen ulottuvuuteen. Jätti jälkeensä niin paljon hyvää ihmisten sydämiin. 

Tän blogin ulkoasu on muuttunut aika suuresti, koska niin oon minäkin. Olin ihan eri ihminen silloin melkein vuosi sitten, kun loin noille ulkoasuille pohjan. Paljon on ehtinyt tapahtua ja muuttua mun pään sisällä ja elämässä ympärillä sinä aikana. Mulla on melkeen täysin erilaiset mieltymykset kuin ysin alussa ja elämäntilannekin ihan erilainen. Sain muutama tunti sitten tietää, että pääsin haluamaani lukioon. Siihen ainoaan opiskelupaikkaan, johon halusin. Mulle se ei koskaan ollut itsestäänselvää ja jouduin panostamaan keväällä aivan tajuttomasti opiskeluun. Oisin valehtelematta ollut aivan saatanan pettynyt, jos en ois päässyt sinne minne halusin. Löytyykö täältä muita, jotka pääsivät haluamaansa opiskelupaikkaan?

26 kommenttia:

  1. Ihana otsikko tällä postauksella! Asenne kohdillaan! :D

    Tykkään kovasti tästä ulkoasusta, vaikka en muista olenko sattunut vierailemaan blogissasi kun se oli vielä toisenlainen. Siihen en siis osaa verrata! Tää on kuitenkin tosi tyylikäs ja tasapainoinen!

    Tuo Christina Grimmen kuolema oli kauhea uutinen, vaikken ollut naista hirveästi seurannutkaan. Ja samoin muut viikonlopun uutiset..

    Mahtavaa, että sä pääsit haluamaasi opiskelupaikkaan! <3 Kova työ palkitaan! Itse en päässyt tänä vuonna kouluun (hain psykologiaa opiskelemaan), vaikka tein kyllä myöskin ihan järjettömästi töitä sen eteen! Harmittaahan se, mutta kuten otsikkokin sanoo: when life gives you lemons, deal with them! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, hyvä että pidät! :--)

      Joo, nyt on lähiaikoina tapahtunut kamalasti kaikkea traagista. Sais maailma rauhottua pikkusen...

      Jep, niin on! Itkin muistaakseni monet illat, kun tuntu ettei yhtään luonnistu opiskelu, enkä pääse just tohon lukioon. No voi höh D: Ens vuonna sitten, pidän peukkuja sulle!

      Poista
  2. Aivan ihana tää ulkoasu, niinkuin se edellinenkin! Christina Grimmen kuolema oli itsellekkin iso harmi, hänellä oli niin kaunis ääni♥

    http://more-than-we.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, hieman kuumotteli toi tekstibanneri niiden kuvallisten bannereiden jälkeen... Niin oli, uskomattoman hyvä ääni jopa livenä! <3

      Poista
  3. Voi kun tietäisikin minne haluaisin! Ekan välivuoden olen jo pitännyt lukion jälkeen ja eiköhän mulla ala seuraava heti perään syksyllä.

    Kivoja kuvia muuten tässä postauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sä tänä vuonna keksit! Itelle on ollu läpi elämän aika selvää, että minkälaista duunia haluan tehä isona ja että armeijaan ois tarkotus mennä. Mun tuurilla kaikki suunnitelmat kuitenki muuttuu siinä lukion jälkeen, että ehkä pitää vaan olla hiljaa tulevaisuuden suunnitelmista. Kiitoksia! :--)

      Poista
  4. Voi sinä, joka aina saat mut sanattomaksi näillä sun postauksillasi. Tää uus ulkoasu on tosi hieno ja sopii kyllä tän blogin (sun) tyyliin! Ja hei, onnea ihan hirmupaljon opiskelupaikasta! :)

    Written by Neea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Neea kun itse piristät mua aina noilla sun kommenteilla! <3 Suuret kiitokset!

      Poista
  5. Ihania kuvia! Ja onnea opiskelupaikasta! :)

    VastaaPoista
  6. Ulkoasu on muuttunut aika paljon viime kerrasta, mutta tämäkin on kiva! Ja tässä ulkoasussa kuvat pääsee paremmin esille. Onnea opiskelupaikasta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Munkin mielestä tässä kuvat jotenkin erottuu paremmin ja niitä on kivempi katella. :--)

      Poista
  7. Ihanaa, että pääsit haluaamasi opiskelupaikkaan, monet onnittelut siitä ♥ Mäkin pääsin viime vuonna haluaamani opiskelupaikkaan ja tunne oli ihan mahtava silloin. :3 Ja ihania kuvia sulla tässä postauksessa, alkoi tehdä ihan mieli lähteä kuvaamaan! :D Siellä tosin sataa kaatamalla juuri nyt, että ehkä en mene kuvaamaan.

    Ja minunkin pitäisi muistaa aina tuo otsikon ohje :D Mua tällä hetkellä ärsyttää ihan saakelisti se, että mun kameran kennolla on vissiin jotain likaa - outoa siinä on se, ettei huolto löytänyt kamerasta mitään vikaa D: Oon sitten suunnitellut ja väännellyt käsissäni ajatusta, että ostaisin uuden kameran, ainakin siksi aikaa kun saan tietää, mikä nykyistäni vaivaa... myisin sen jälkeen sen kameran kaverille, joka tarvitsee kameraa. Mutta se tarkoittaisi myös sitä, että joutuisin palaamaan aloittelijamalleihin ja ostamaan halvemman järkkärin. Canonia en ole ostamassa, koska kaikki lisävarusteet ovat Nikonille, mutta siis Nikon D3300 olisi ostouhan alla.

    Mutta tää oli mukava postaus! Mä en oo pitkään aikaan sulle kommentoinut mitään, mutta toivottavasti muistat mut jotenkin :D Oon kirjoittanut joskus yhden kommentin tänne, mutta seuraillut tätä olen. Ja tää ulkoasu on kiva!

    P.S: Muakin järkytti toi Christina Grimmien ampumistapaus ;__; Ihan kamalaa, että joku vaan menee ja ampuu tuntematonta tyyppiä päähän. Kun siitähän oli juttua, ettei sen ampujan asunnosta löydetty mitään stalkkausjuttuja tai mitään - epäilen tästä, että se on vaan halunnut tappaa itsensä ja viedä toisen mukanaan. Yh. .__.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset Jenni! <3

      Hahaa, ihanaa että te tajusitte sen oikein! Hetken jo mietin, että mitä jos ihmiset kelaa, että se tarkoittaa sitä, että pitää vaan reippaasti kärsiä... Mä harkitsin tota D3300 silloin, kun olin ostamassa uutta kameraa. Päädyin tähän D5300 kääntyvän näytön takia. Olin haaveillu siitä niin pitkään, että sitä toivetta ei ois ollu järkevää syrjäyttää :D

      Kiitos! Juu kyllä mä muistan sut, etenkin kun bongailen sun kommentteja usein muidenkin blogeista. Pakko kyllä nostaa hattua, kun jaksat kommentoida noinkin pitkästi ja ajatuksella!

      Sanopa muuta... Eikös ne ampunu Grimmietä kolmesti vatsaan? Mä en oo jotenkaan hirveesti miettinyt sen tekijän motiiveja, oon vaan parhaani mukaan yrittänyt päästä yli asiasta - tai siis deal with that...

      Poista
  8. Sulla on kyllä kaiken kaikkiaan hirmu mukava blogi, ja kirjoitat kivasti! :) Heh, mulle näin melkein kolmekymppisenä opiskelupaikka ei enää niin kovin ajankohtainen asia ole, mutta saahan työtään rakastaa myös..? :-D Tulisin kyllä varmaan ihan hulluksi ilman töitä.

    Ja hei, pakko mainita vielä ennenkuin unohdan, että tosi kivat kuvat tässä postauksessa myöskin! :) Ihanaa & lämpöistä kesää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tottakai saa, mä ainakin ajattelin hankkia duunin, josta tykkään. :--) Hyvää kesää sullekin!

      Poista
  9. Ihana tää uus ulkoasu! Vähän muistuttaa omaa blogiani, samoja fontteja on käytetty.

    Tähän tekstiin liittyen; mäkin pääsin viime vuonna haluamaani opiskelupaikkaan, mutta valitettavasti se ei ole enää haluamani opiskelupaikka huonojen luokkatovereiden ja niiden kavereiden takia, jotka valitettavasti ovat syöneet multa täydellisesti intohimoni opiskeluun. Onneksi on tää kesäloma välissä nyt.

    Onnittelut opiskelupaikasta, toivottavasti luokkatoverisi ovat ihanempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oho, hassu sattuma, en muista vierailleeni blogissasi.

      Ou nou, tota mä just pelkään... Toivottavasti löydän sieltä mieleistäni seuraa ja toivottavasti joku voi pitää mun seurasta :D

      Poista
  10. ja onnee opiskelu paikasta Anu se on hieno juttu aina jos pääsee opiskelemaan haluamaan paikkaan :)

    VastaaPoista
  11. Onnea opislelupaikasta! Opiskelen itse tällä hetkellä ammattikorkeakoulussa ja olen kyllä päässyt aina haluamaani opiskelupaikkaan, mistä saan kyllä olla kiitollinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä juttu, että oot päässy aina haluamaas paikkaan. :--)

      Poista
  12. onnee opiskelupaikasta! :) ite en luultavasti päässyt opiskelemaan _vielä_ - yliopistoon kun hain. ai että tykkään näistä kuvista! muutin nimittäin just pois kalliosta, kaipaan jo takas. :D

    http://sannialina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi harmi, onneks ens vuonna voi yrittää uudelleen! :--)

      Poista

© Kuvat ja tekstit ovat täysin omaa käsialaani, ellen toisin mainitse. Ethän siis kopioi niitä ilman lupaani.